keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

viisi karvaista viikkoa takana



5 Viikkoa tuli eilen mittariin. Papanat alkaa olemaan jo niin hurjan seurallisia, että pentuhuoneeseenkaan ei pääse enään ilman että muutaman ylisöpö nassu ois katselemassa aidalla ja heluttamassa häntää. Kyllähän näihin pikku söpöläisiin valitettavasti alkaa kiintymään.

Oon miettinny, ku kaikki Saaran kasvatit jotka tiedän on aivan sekasin kun näkee Saaran. Niin tuleekohan nää ipanat muistamaan mut tai mun hajuu, kun olen ollut niitten kanssa kohta neljä viikkoa, vai sekooko nekin van Saarasta.

Oon tällä viikolla kaksi kertaa päivässä vienny pennut takapihalle juoksentelemaan. Vaikkei siel oo ku muutama jotka on uskaltanu viismetrii kauvvemmas ovesta. Eilen oli niin ihana ilma, et oltii vähä kauvvemmin pihalla koko porukka, isot koirat mukaan lukien. Kolme pentua jopa nukahti ulos. Teen siitä kohta oman postauksen, jotta kuvia ei olisi niiin hurjasti!

Pennut ovat nykyisin, myös 1-2h päivästä takkahuoneessa. Takkahuoneessa syödään myös päiväruoka, jonka jälkeen mennään ulos.

Mutta tämä pentu ei dominoivin mitä olen hoitannut. Pennut pyrkii toistensa selkiin ja murisee ja puree, ja se ei kuulosta enää leikiltä eikä oikeestaa edes pennuolta. Välillä ihan säikähdän ku kauhee rähinä kuuluu. Pari kertaa oon myös nähny et pari pentuu "sutii" kun on käynnyt pissalla.. Onnea ja menestysta kaikke jotka tästä otaa ihanan palleron! Nämä tulee tarvitsemaan määrätietoiset rajat ja koulutuksen aivan alusta asti.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita! <3