keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Ekoja sysksy kuvia

 Tässä teille suuri kuva pläräys kaikista kolmesta. Eli Röllistä Fantasta ja Jaffasta, pikkuset on kasvanut jo hurjasti. Käytiin muutama päivä sitten ekaa kertaa F&J kanssa R kotona. R on kyllä ollut meillä vaikka ja kuinkamonta kertaa. Vauvat tykkää toisistaan niin paljon, kauheeta rallia menee aina. Kuvia on paljon, mutta toivottavasti jaksatte katsoa loppuun asti.

Kisuille ei muuten kuulu mitään ihmeellistä. Kaikki hyvin ja lapsosille varataan kohta aika leikkaukseen. Marraskuun lopulla tai tammikuun alussa lähtee pikkusilta pallit.

Onko muilla tapana käydä kissojen kanssa kissatalouksissa kylässä? 
















maanantai 28. syyskuuta 2015

friskies doggyrun

Friskies doggyrun 2015 on takana ja oli kyllä erittäin mukava tapahtuma. Soni oli siis esiintymässä siellä, ja kävimme toki myös juoksemassa. Oli kyllä mahti fiilis kun pääs vähän kisan omaisesti juoksemaan, ja se miten hienosti mun mahti valjakkokultaset teki ohitukset. Ihan kun ei olisi edes nähnyt edessä olevia koiria, kun joku tuli ohi tai jos me mentiin jonkun ohi! Vähän ehkä canicros-käränen purasi. Harmikseni kuulin, että oikeissa kisoissa ei saa mennä kahdella koiralla.. En ollut ikinä ajatellut asiaa. Me juostiin 2km matka jossa tultiin maaliin 2. ja meidän aika on n. 11min, joka oli meile tosi hyvä suoritus. Tosiaan en ole montaa viikkoa vielä pystynyt kunnolla treenata. Ja ikinä ei olla päästy treenaamaan noin isossa porukassa, eikä ohituksia ollenkaan.

 Maaliin tultua sai ison kassin, minkä sai täyttää herkuilla ja ainahan herkut kelpaa. Myös nuo ruuat menee herkuiksi. p.s lähiaikoina on tulossa arvonta, joten olkaa kuulolla!


Tähän loppuun vielä muutama ilta sitten otettuja kuvia...





Miksi trimmata kultainennoutaja?

 .. Ai että miksi, siihen on ihan käytännön syitä ja sitten vähän vähemmän käytännöllisiä. Ja en nyt todellakaan tarkoita koko koiran koneajoa. Sitä en suosittele kultsulle, sen kolmikerroksisen tukin takia joka säätelee itse kuumuuden ja kuumuuden. Mutta siitä en nyt ala selittämään. Kerron omia mielipiteitä ihan vaan siistimistrimmistä tai näyttelytrimmistä. Ihan ekaksi kultsu on mielestäni ruma trimmaamattomana, ja trimaamaton kultsu näyttää todella vanhalta ja siltä kun sen turkkia ei hoidettaisi. Mutta käytännön syitä on ensiksikin, varsinkin syksy aikaan hiekan ja kuran tuonti sisälle. Karvapeitteen sisälle jää todella hyvin hiekka jumiin. Se kyllä varisee kuivuttuaan sitten sisälle. Tähän auttaa koristekarvojen ja tassukarvojen siistiminen. Mutta kyllä sitä hiekkaa silti tulee sisälle jos ei jaksa aina pestä koiraa mutakelien jälkeen. Toiseksi takut, takkuja ei tule oikeastaan ollenkaan turkkiin joka pidetään trimmissä ja kunnossa. Ja kolmanneksi, miksi ei? Mulla suorastaan syyhyää käden, jos näen trimmaamattoman kultsun. Haluaisin vain päästä vähän saksimaan sellaisen turkkia. Ja en todellakaan sano että olsin hyvä trimmaaja, ihan noviisi olen vielä mutta suunta on ylöspäin! Mutta voiko joku sanoa käsisydämmellä, että tuo trimmaamaton kuva olisi kivempi?

torstai 17. syyskuuta 2015

running with happiness


 Aloitin tällä viikolla juoksemaan koirien kanssa, kuin viime viikonloppuna sain juoksuvyön vihdoin itselleni. Ylläri non-stopin vermeet ostin. Eli joustoliinan + jatkopalan ja juoksu vyön. Sonilla on jo viime vuoden messarista ostettu non-stopin vetovaljaat ja Kodalla on Zero DC:n puolikkaat vetovaljaat. Olen päässyt kerran kokeilemaan näitä kaikkia yhdessä ja kyllä oli hyvät! Tuo vyö on suunniteltu juoksemiseen ja sen kyllä tunsi, vähän vielä totuttelemista niin joustaviin hihnoihin. Ja en todellakaan ymmärrä miten kukaan haluaa normi hihnaksi juostavan taluttimen.


Tänään sain juoksu housut, topin, takin ja kännykkähihan. Nyt oon niin motivoitunut juoksemaan! Ja kyllä minä tarvitsen uudet mukavat hienot jutut jotka motivoi. Mutta mulla ei ollut mitään näistä aikaisemmin, ja uskon että on paljon mukavampi juosta näillä vaatteilla v.s normi vaatteisiin.


Kuvasin pari päivää sitten treeni videot, toivottavasti tykkäätte niistä. Minusta ollaan Boltin kanssa edistytty todella paljon uhmaiästä riippumatta. Kodalla on etutassujen polkuanturat (ne mitkä on ylhäällä) taas kipeenä ja siksi pomppii noin paljon seuruussa ja myös siksi ei tehty paljoo mitään. Sonin kanssa vaan vähän hömpöteltiin ja pidettiin hauskaa, en tiedä koska jaksaisin alkaa treenaa kunnolla. 





maanantai 14. syyskuuta 2015

Ei tuu mitään...

 Viime viikonloppuna oli Porvoossa koiranäyttely, näyttely oli mun "treeni kentällä" eli aivan kotini vieressä. Oli kyllä kiva kun pystyi viedä koirat himaa ja silti jäädä näyttelyyn hengailemaan. Mulla oli Koda ja Bolt mukana ja vein myös Bertan ja spk Karon. Kultasen tuomari oli vähän mitä oli... Arvosti vaaleeta ja viistoperäistä.. Mutta ihana sää oli koko viikonlopun, joten olin kummatkin päivät alusta loppuun näyttelyssä.
 Koda sai säälittävän EH:n ja tiedän että joillekkin se voisi olla hieno juttu, mutta Koda on minusta ERI:n arvoinen koira! Laitan molempien arvostelut alas. Koda käyttäytyi hienosti niinkuin aina. Kodan seuraava näyttely on ens kuussa seinäjoella. Boltilla oli sama vastustaja kuin Vantaalla ja hävisi sille taas.. Tällä kertaa kumpikaan ei saanut KP:ta. Boltkin käyttäytyi kivasti, vähän on häntä korkealla liikkeesä, sitä yritetään treenata pois. Ja täytyy myös treenata se ravaamaan nopeampaa, tiedän että pystyisi ravaamaan paljon kovempaa. Bolt seisoi hyvin ja antoi tuomarin tutkia hyvin.
 Kodalla oli tuomarina Harri Lehkonen
Arvostelu " Keskikokoinen reippaasti esiintyvä uros. Oikean muotonen pää. Hieman etuasentoiset eturaajat. Lavat saisivat olla viistommat. Riittävät takakulmaukset. Hyvä rungon pituus. Hieman korkea asentoinen häntä liikkeessä. Oikeanlaatuinen turkki. Liikkuu leveästi edestä ja ahtaasti takaa. "
AVO EH
 Boltilla oli tuomarina Charlotte Höler
Arvostelu " Charming puppy, Good size but he is very fine in bones and a bit narrow  in chest and body, he needs to mature a lot. quite good head, needs more pigmentation. perfect stop and still. well filled (Forefolle??) Nice (angulated??) . Good paws but i would like (stabuer??) movement his is a dog."
PUP 2
 Haluaisitko mun treenesitä video materiaalia? Jos joku päivä olisi hyvä sää kun meen treenaamaan, niin voisin ehkä saada viedeolle mun treenit. Jos jotain kiinnostaisi katsoa?

perjantai 11. syyskuuta 2015

näytelmiä


Ostin näyttelystä Boltille uuden pannan ja myös näyttely pannan. Reilu viikkko sitten tilasin Boltille ja Kodalle uudet hihnat, jotka on aivan ihanat!!



Viime viikonloppuna oli Vantaan let`s go näyttely olin paikalla la ja su. Su vein kaks tanskan doggia, molemmat oli tosi kivoja viedä. Pentu oli tuomarin mielestä liian pieni ja avo narttu oli kesän aikana vähän rusehtunut.. La vein Koda, Mimin, Alman, Bertan ja Boltin. Kodan ja Boltin kehät meni melkein päälekäin, ja samaa pelkään huomenna. Vantaalla menin ensin Kodan kehään sieltä juoksin Boltin kehään, josta suoraan Kodan yksilöarvosteluun. Bolt oli luokkansa toinen ilman KP:ta, sai ihan kivan arvotelun mutta laskevasta lantiosta mainittin. Koda sai erin, josta olin jo tyytyväinen, koska avo luokassa vaan viis sai eri:n. Koda sijottuin 3. ei saanu SA.ta. Bertta veti koko potin kotiin ja oli ROP:pi <3 Alma oli käyttöluokan 2. sai erin ja SA:n sijottui vielä PN kehässäkin 4. Mimi sai kanssa eri:n ja oli luokkansa 2. Saa olla kaikkiin kultsuihin tyytyväinen, koska kakki ei todellakaan saanut eri:ä. Pääsin myös viemään yhen corgin kehään ja myös corgien ROP kasvattaja ryhmää isoon kehään.



Keskiviikkona oli Porvoossa mätsäri jonne mentiin Boltin ja Karon kanssa. Paikalla oli myös tuttu jolla oli kaksi corgia, saku ja bc. Sain viedä kaikki koirat. Karo oli sin 3. Toinen saku oli pun 4. Corgi vauvvat oli pun- . bc oli pun- ja Bolt oli sin- . Porvoon näyttely on huomenna ja sinne vien ainakin Boltin, Kodan ja Bertan. Jos kerkeän niin vien Karon ja ton ruskean bc:n ainakin. harmi vain että kultsu, spk ja bc kehät on samoihin aikoihin...





Boltin arvostelu: Oikean sukupuolileima & mittasuhteet, oikean muotoinen pää, hyvä kaula, hyvin kheittynyt runko, normaalisti kulmautunut, vähän jyrkkä lantio, riittävästi kulmautunut takaosa, vähän korke kinner, liikkuu hyvin sivulta, edestakaisten liikkeiden tulee vahvistua. Tuomarina Harto Stockmari

Kodan arvostelu: Exellent topline. Perfect (pararell??) front. Nice head and proportions of head. Correct bite. Strong back. Open elbows . Correct tail. Good hair quality, but niids more grooming. AVO ERI AVK 3. Tuomarina Lokodi Csaba Zsolt