tiistai 16. syyskuuta 2014

Kamuset on täällä taas

Sunnuntaina Kamuset kokoontuivat noin vuoden tauon jälkee Noki ja Aslan on veljekset ja tasan vuotta vanhempia kun Soni. Kaikki neljä on uroksia, Noki on leikattu noin vuosi sitten. Kaikki on aina tullut toimeen keskenään ja voi sitä ilon määrää kunpojat tapaa toisensa tai kavereidensa omistajat. Varsinkin Soni, se on aina ollut hulluna Nooraan eli Aslanin omistajaa.

Muistan vieläkin, kun olimme ala-asteella Minä Noora ja Ronja. Noora ja Ronja oli saannut pennut ja puhu niistä yhdessa kiipeilytelineessä eräällä välitunnilla. Kiipesin sitten heidän viereen ja ihmettelin mistä ihmeen kamusista he puhuivat. He kertoi että ovat perustaneet "ryhmän" nimeltä kamuset jotka oli siis Noki ja Aslan. Sitten kun sain Sonin pyysin liittyä kamusiin ja siellä ollaan. Vietettiin poikien kahdetsynttärit kerrostalon kerhotilassa ja tehtiin kakkuja koirille ja ostettiin lahjoja. Kun sain Kodan nii sekin pääsi kamusiin.














9 kommenttia:

Kommentit ovat aina tervetulleita! <3