sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulu kuulumiset


 Joulu tuli ja meni, aattona käytiin meidän lähi metsässä jouksuttamassa koiria. Itse lähdimme sitten joulun viettoon muualle, ja illaksi takaisin kotiin. Joulupäivänä äiti tuli hakemaan meitä ja mentiin koko päiväksi sinne, alotettiin päivä puurolla ja siitä lähdettiin metsään. Oltiin metsässä noin 2h, ja kyllä alko koirat jo väsyä. Ja koirat pesulle ja me saunomaan, oli mukava päivä. iltapäivällä tottakai jouluruokaa.
 Selma on ollut meillä 23.-27.12 ja myös Mimi ja Liinu on meillä 26.-29.12, joten lattiat on täynnä.
 Tänään kävin vähän treenaamassa Boltin kanssa, ja meni kyllä hyvin. En tiedä miten saisin istumaan nuosut nopeimmiksi?? Myös liikkeestä seis on vähän kyseenalainen vielä. Muuten alkaa olemaan alokas luokka kunnossa. Myös ruudun rääpäle alkaa tajuamaan. mennään taas 4.1 Lahteen treenaamaan yhteis treeneihin, missä kolme treenaa samaa aikaa. Sielä vaadin vain kontaktia ja pieniä hyviä suorituksia. Sellaisessa häiriössä en vaadi, enkä edes yritä tehdä yhtään kokonaista liikettä.
Koda ja Mimi

Soni ja äitinsä Liinu




11kk






<3 <3 <3




5 kommenttia:

  1. Bolt näyttää kyllä hirveesti paremmalta vapaana seisotettuna! Se on niin hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! mutta se ei vaan aina pysy ryhdissä jolloin näyttää kamalalta :D Mut harmittaa et kauniinpi puoli on näytteyissä se ns. väärä puoli.

      Poista
  2. Pakko kysyä et mitä siulla lukee treeniliivin selässä?:D

    Mutta Bolt on kyllä supertaitava <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat taitavat koirat!❤

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita! <3