torstai 18. syyskuuta 2014

Zoko, uusi tuttavuus

Eilen mentiin keverini Jennin kanssa suoraan koulusta tallille liikuttamaan hänen ponia Zokoa. Zoko on n. 3vuotias rusponi, ja Jennillä se on ollu vuodenverran. Tehtiin pienet ristikot joita sit vähän yritettiin hyppiä. Zoko neiti tuntu ihan mukavalta nuorelta tammalta. Huomasi kyllä että on nuorti ja kokeilee, kun vielläpä uusi ratsastaja. Muutamassa ympyrässä oli pieniä erimielisyyksiä ja onnistin mä sieltä kerran alaskin tulemaan. Toisaalta oli ihan hupaisaa tippua pitkästä aikaa ja se oli villä aika hauska tippuminen. Oltiin menossa esteelle kunnos Zoko oli sitä mieltä, että pysähtyy esteelee. Mutta koska en antannut pysähtyä niin tuli aika mielenkiintoinen hyppy ja siitä sitten lensin kaulalle, Zoko sitten laukkas aidalle ja teki äkkipysähdyksen jolloin sitten en enään saannut itseäni pidettyä ylhäällä. Mihinkään ei sattunnut ja eikun takas selkään ja matka jatku.

Jenni meni siten lopuski viellä muutaman hypyn niin, että este oli keskellä kentää. Muutaman kerran jälkeen se meni ihan kivasti! Toivottavasti pääsen joskus uudestaan ratsastelemaan tai ehkä ajamaan tätä neitokaista.



2 kommenttia:

Kommentit ovat aina tervetulleita! <3