maanantai 17. lokakuuta 2016

Perusmerkki

 15.10.2016 Minä suoritin perusmerkin hyväksytysti. Herranjumala että aamulla jännitti! Nyt kun tuo on sanottu voi vähän pohjustaa asiaa, sillä jollekki joku perusmerrki on ihan lasten leikkiä.

Vaikka olen ns. heppaillut jo 4luokkalaisesta asti, on se noin kuusi vuotta erittäin epäsäännöllistä ja kuhan ollaan menty ajelemaan tai selästä jotais askellajia ja mieluiten kovaa. Ehkä joku kaksi vuotta sitten kävin ekaa kertaa Kylmäkiven tallilla, jossa oli ihan tunteja. Ennen sitä kävin ehkä kymmenisen kertaa yhdellä tallilla monta vuotta sitten ns. tunneilla, siellä en oppinut mitään mutta ihan hauskaa se oli silloin.


Ehkä vuoden tai alle olen suhteellisen säännöllisesti käynnyt Kylmäkiven tallilla tunneilla, ja olen kehittynyt ratsastaja aika paljon. Loppu kesästä olin laittamassa tunti heppaani pois ja tallilla oli kesäleiriläisiä ja opettaja puhu merkeistä. Automatkalla kotiin totesin että mäkin haluan suorittaa merkkejä, kuulostaa kivalta. En tiennyt mitä ne on, tuli mieleen vain partiossa suoritettavia merkkejä jotain kivaa vähän leikkimielistä.

Noin kaksi kuukautta sitten tallin pitäjä tuli mun luo ja kysy viellä että "Halusit merkkejä suorittaa?" ja minä en edelleenkään tiedä mitä ne on mutta vastasin myöntävästi. Siitä pari viikkoa eteenpäin mulle ilmoitettiin että ens kuussa olisi kisat, en osannut yhditää tätä siihe merkki hommaan, olin vaa et "joo, kiva". Menin sit lukee netistä ja mulle selvis mikä se perusmerkki oikein on, ja opettelin radan youtube videoiden avulla, ja kerran sain mennä tunnille missä se käytiin läpi.

Se tunti oli todellakin tarpeen, koska en tiennyt että radalla ei saa käyttää ääni apuja ja pari muuta pikku juttua mitä en ollut ajatellut.

 Niin se kisapäivä koitti ja kyllä jännitti! Alku verkassa mun heppa oli aivan hermona, se vaan otti laukka pyrähdyksiä, hyppi pomppi potki ja pukitteli. Mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. Selvittiin onnistuneesti. Itteensi jäi vaan harmittamaan väärät kevennykset vaikka hyvin tiedän mikä on oikeia. Mutta siinä keskitty niin vaan siihen että mennään nätisti eteenpäin nii ne jäi epähuomioon. Sain onneksi uuden mahdollisuuden ja menin uudestaan kevennyt kohdat, ja tuomari uskoi että osaan keventää. Kiva fiilis jäi! Tässä ei oo ku suunta kohti helppo C:tä .



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita! <3